OPASTAJAT

" The world is my oyster I can achieve whatever I want to in life..." Shakespeare

Voimaeläin on yhteytemme luontoon. Se kertoo ominaisuuksistamme ykseydessä. Ihminen on syntymästään saakka tiennyt olevansa osa kaikkeutta eläen symbioosissa eläin- ja kasvikunnan kanssa. 
Unien kautta haemme yhteyttä niihin ominaisuuksiin, jotka piilevät sisällämme, ja joita tarvitsemme juuri siinä hetkessä. 
Lemurian ja Atlantiksen aikana ihmiskunta oli mm. telepaattisesti yhteydessä kaikkiin luomakunnan olentoihin. Atlantiksen synkkinä vuosina geneettiset kokeilut johtivat siihen, että ihmiskunta ja eläinkunta sekoittuivat. 
Luonto ja sen voimavarat ovat aina tukeneet ihmistä. Kun eteesi astelee jokin tietty eläin tai uneksit yhteydestä sellaiseen, on sillä viesti sinulle.
PĂ–LLĂ–
Pöllö on viisaiden ja tietäjien voimaeläin. Saatat kuulla pöllön huhuilevan tai nähdä sen, kun saavutat sellaisen intuitiivisen tason, jossa monet vanhan ajan tietäjät työskentelivät. Sen erityispiirre on laaja ja tarkka näkökyky. Sanotaan, että pöllö tuo viestejä aikakausien takaa ja auttaa sinua kokoamaan kaiken käsillä olevan tiedon valjastaaksesi sen sielusi käyttöön. Pöllö saattaa tulla eteesi kun aktivoit menneiden elämien tietäjän kykyäsi. Saatoit olla läheisissä tekemisissä yökiitäjän kanssa, jolla on yhteys moniin shamanistisiin tasoihin. Ne kantavat valaistumisen energiaa ja auttavat alueita puhdistumaan matalavärähteisistä energioista. Jokaisella pöllölla on oma alueensa ja ne auttavat alueensa elementaaleja ylösnousemuksessa. 
Valkoiset pöllöt viestivät henkimaailman ja ihmisen välillä, ne tuovat viisautta aikakausien takaa ja välittävät tietoa ja selkeyttä. Ne auttavat ratkaisemaan pulmia ja kehottavat rauhaan, kärsivällisyyteen ja hiljaisuuden voimaan. Tarkkaile, odota ja tiivistä. 

SUSI
SUDEN VOIMA piilee laumassa. Jokaisella on laumassa oma ansaittu paikkansa. Sudet ilmaantuvat, kun tarvitset ymmärrystä, miten toimia yksin tai ryhmässä. Susi on vahva ja itsenäinen. Se inkarnoitui Kristuksen kultaisen säteen kautta Siriukselta. Suden oppi piilee kurinalaisuudessa perheen dynamiikassa. Kun susi ilmestyy uniisi tai ajatuksiisi, se pyytää sinua laskemaan irti menneestä, ottamaan oman voimasi käyttöön ja valjastamaan henkiset kyvyt yhteisen hyvän tavoittamiseksi. Se saattaa myös viestiä sinulle kunnioituksesta tai sen tarpeesta ja oman paikkasi ottamisesta. Tarvitset omaa voimaa, kunnioitusta laumaasi kohtaan tai lamaltasi ja yhteisöllisyyttä. Vain riiittävän voimakas yksilö voi olla arvokas osa yhteisöä ja luoda lyömättömän tiimin. Suden viesti: tutki hierarkiaa laumassa. Arvostetaanko panostasi, tai tarvitsetko avointa kommunikaatiota, että saisit ansaitsemasi arvostuksen. 

NORSU
NORSU saattaa ilmestyä uniisi, kun käsittelet menneitä elämiä. Norsun muisti avaa sinulle niitä asioita, joita tarvitset oppituntiesi viimeistelyyn päästäksesi ylösnousemus prosessissa eteenpäin. Itse näin unia norsun syntymästä, kun avasin useiden menneiden elämien tieto-taitoa. Menneinä aikoina eläimet olivat yhteisössä läheisiä ystäviä ja kumppaneita. Monien inkarnaatioiden ajan ne palvelivat, suojelivat ja opastivat ihmistä. Sinulla on varmasti muisti niistä elämistä, joissa olit telepaattisesti yhteydessä eläimiin. Yhä edelleen aikakausien takaakin, ne antavat meille neuvoja ja energiatukea. Joidenkin eläinten kanssa yhteys säilyy elämästä toiseen, ja ne auttavat meitä ylösnousemusprosessissa, sekä oman energiamme muistamisessa. 
Norsut tulevat Siriukselta ja ohjaavat feminiinisen voiman nostamiseen. Ne saattavat ilmestyä elämääsi, kun perhe tarvitsee vahvaa feminiinistä voimaa, äitiyttä ja johtajuutta, joka kumpuaa viisaudesta, lempeydestä ja feminiinisestä johtamisesta. Norsu saattaa viestiä sinulle äitiyden vahvaa viisautta ja voimaa. Ne ovat patriarkaalisia voimakkaita yksilöitä, ja kutsuvat sinua muistamaan oman pyhän johtajuutesi. 
JOUTSEN
JOUTSEN ON MAJESTEETTINEN PUHDAS YLÖSNOUSSUT RAKKAUDEN LÄHETTILÄS. Se muistuttaa sinua puhtaan pyyteettämän rakkauden olemuksesta. Joutsenet ilmestyvät silloin, kun opit rakastamaan itseäsi ja hyväksyt muut sellaisena kuin he ovat. Kun sinulla on vaikeuksia nähdä kauneutta ja pyhyyttä muissa tai itsessäsi saatat kohdata viestintuojan, joka auttaa sinua näkemään oman arvosi. Kun näet joutsenparin, kertoo se usein tulevasta tai läsnäolevasta rakkaudesta elämässäsi. Eläessä erittäin haasteellista aikaa taannoin kohtasin joutsenparin, jonka toinen osapuoli oli loukkaantunut. Se lensi vertavuotavana pääni yli. Tapahtuma jäi mieleeni pitkäksi aikaa. Myöhemmin palasin paikalle ja näin vain yhden joutsenen, joka itki rannalla. Mikään suru ei ole mennyt niin lävitseni. Myöhemmin näin toisen, menehtyneen joutsenen hengen lähelläni. Tämä tapahtui aikaan, jolloin käsittelin omaa haavoittunutta sydäntäni. Kohtaamani eläimen surun kautta sain mahdollisuuden kohdata oman suruni. Se oli eläinkunnan lahja minulle. Joutsenet avaavat sydäntä ja välittävät puhdasta ja kirkasta rakkauden energiaa. 
Musta joutsen kantaa jumalallista feminiini voimaa, rauhallisuutta ja hyväksyntää. Sen ilmentyessä uniisi tms. se viestittää muutoksesta, ja oman voiman noususta. Valkoinen viestii puhtautta, armoa ja anteeksiantoa. Joutsenet saattavat viestiä sielunkumppanin saapumisesta. Linnut ovat viestintuojia, ja kuten kaikki ympärillämme, nekin auttavat sinua näkemään asioita, sekä piilo- että päivätajunnasta. 
​​​​
KYYHKY
Ylösnousun merkkinä kyyhkyt kantavat ylösnousseiden mestareiden valoa ja pyhää henkeä. Kyyhkystä uneksiminen tai sellaisten tapaaminen tuo pyhän hengen läsnäoloa elämääsi. Olet valmis avautumaan valollesi. Kyyhkyt ovat viestintuojia valosta ja kantavat enkeleiden energiaa. Monet saavat viestejä lintujen välityksellä. Lintujen pyhä tehtävä on antaa tietoa tuulista, myrskyistä ja ne varottavat muuta eläinkuntaa vaaroista. Aamuauringon nousun lintujen laulu on energiaa kohottava. Äänen rauhoittava ja valoa värähtelevä ääni tasapainottaa, rauhottaa ja kohottaa energioita.  
Kyyhkyn laskeutuminen unessa on taivaallinen siunaus. Se voi olla merkki sinulle sielun polulle astumisesta, ja taivaallinen tuki on kanssasi. Linnut viestivät myös erilaisia asioita.
Pikkulinnut - läheisten viestit 
Korppi - viestejä sielulta keholle, tai sielunkumppanin sanoma

ANKKA
KULTAMUNIA muniva ankka viestii jonkun asian hedelmälliseen päätökseen tuomista. Muna on symboli uudesta alusta ja sen toteutumisesta. Ankoissa ( hanhissa ) on viesti unelmien toteutumisesta. Väri symbolisoi eri taajuuksien suunnitelmista. Valkoinen - korkeampi minä, musta - alitajunta, sininen - sielu. 
Manifestaation maadottuminen.  
DELFIINI
DELFIINIT ja VALAAT ovat merten ylläpitäjiä. Valaat laulavat merien lei- linjojen risteyskohtiin voimistaen valoverkostoa koko maapallolla. Maa on symbioosissa meren kanssa, ja molemmat tarvitsevat tasapainoon toistaan. Valaiden laulu ylläpitää akaasisten arkistojen pyhää tietoa maan päällä. Lemurian ja Atlantiksen aikana nämä merten valtiaat varmistivat tiedon kerääntymisen kristalleihin, joihin korkeavärähteinen tietoisuus säilöttiin. Kun nämä aikakaudet päättyivät, niiden tietoisuus pysyi yhä maan päällä, tarkasti varjeltuna salaisuutena. Ihmisen tulisi kasvattaa ykseyttään ja tietoisuuttaan telepaattisten verkostojen kautta ja muistaa miten kristalleihin pääsee. Vasta sitten säilötty tieto voidaan vapauttaa niille, jotka ovat sielultaan niin korkeasti värähteleviä, että käyttävät säilöttyä tietoisuutta ihmiskunnan hyväksi. 
Mikäli valaat ja delfiinit kutsuvat sinua, olet valmis muistamaan Atlantiksen ja Lemurian korkeavärähteiset taidot ja tiedot. Anna delfiinin opastaa sinua avaamaan tie yhteyteen keskuskristallin kanssa. Maan päälle säilötty tieto on kaikkien niiden tavoitettavissa, joiden energia ja sielu on riittävän kehittynyt. 

PERHONEN
PERHONEN on transformaation merkki. Eri väriset perhoset kertovat eri asioista. Perhonen on nopean muutoksen symboli. Asioita viimeistellään, eikä enää tarvitse odottaa, vaan ilon ja keveyden kautta voi antaa energioiden muuntua. Mikäli perhoset tulevat luoksesi, on energiasi kevyttä ja ilon täyteistä. Ne viestivät väreillään muutoksesta joka on käynnissä. 
 Violetti = pyhä geometria, pyhyys, energioiden muuntumisen aika. Raskaammat värähtelyt muuntuvat keveiksi. 
Valkoinen = Sieluenergia on läsnä kehossasi, voit irtautua karmasta ja vapautua. 
Sininen = Ole lempeä itsellesi, rauhoitu ja ota itsellesi aikaa.
Keltainen = On aika iloita jokaisesta päivästä, nauti hetkestä, sillä hetkessä piilee voimasi.
Ruskea = Läsnäolon pyhä voima johdattaa sinut tasapainoon. Ole läsnä maan ja elementaalien voimalle. 
Indigo - musta = Pysähdy ja hengitä. Sisäinen äänesi on valmis antamaan sinulle ratkaisun. 
Vihreä = Voimakkaan kasvun aika, nyt tapahtuu paljon paranemista. Anna itsellesi aikaa, tarkkaile mitä ympärilläsi tapahtuu, ja tunne miten energiasi kevenee. 

Perhoset ja keijut ovat keveiden energioiden välittäjiä. Kun olet täysin tasapainossa ja rauhassa itsesi kanssa, kohtaat molempia helposti. Molemmat säteilevät ilon energiaa puutarhaasi, ne liikuttavat ja väreilevät kasvikunnan kanssa ja varmistavat, että kasvit välittävät parantavaa energiaa koko luomakunnalle. Siellä missä perhoset lentävät, myös keijut viihtyvät. Tällaisessa ympäristössä myös keho voi hyvin ja eetterikeho voimistuu.
MUURAHAINEN
MUURAHAINEN - Valoverkon kutoja, ley-linjojen piirissä kulkeva muurahainen luo suojaavaa kenttää ja tasapainottaa maan värähtelyjä. Kun muurahainen ilmestyy uniisi tms. viestii se sinulle verkostoitumisen tarpeesta. Mitään taakkaa ei tarvitse kantaa yksin, vaan yhteisöllisen rakentamisen kautta voidaan saavuttaa paljon ja nopeasti. Muurahaisen viesti piileekin kysymyksessä, oletko eristäytynyt? Tarvitsetko uusia ystäviä? Kutsu luoksesi yhteisöllistä tekemistä ja verkostoidu. Muurahainen on myös energeettisesti suojaava- Olet suojassa, kunhan muistat maadottumisen tärkeyden ja pidät luonto-yhteyttäsi yllä. Jokaisen sielulla on taivaallinen suunnitelma ja tarkoitus. Aivan kuten muurahainen suunnistaa maalinjoja pitkin, pääset sinäkin sielusi tarkoitukseen. Voit luottaa sisäiseen viestintääsi. Luota itseesi. 

RIIKINKUKKO
RIIKINKUKKO JA KUKKO - Itsevarmuus, tietoisuus ja varmuus. Jos riikinkukko on voima eläimesi, kuvastaa se vanhaa sielua, jolla on tuhansien elämien tietoisuus ja voima. Intian kansalliseläin riikinkukko kuvastaa elämän ja kuoleman voittanutta pyhää tietoisuutta, jossa sielun istuimelta katsoo monisilmäinen jumalallisella energialla siunattu itsevarma kukko. Riikinkukon viesti on sinulle, ottaa tietoisuutesi käyttöön elämän haasteissa. Voit löytää voimasi tarkastelemalla elettyjä elämiä ja opittuja oppiläksyjä. Sinut on siunattu kokemuksella ja tietoisuudella. Molemmat auttavat sinut voittoon missä tahansa haasteessa, jonka kohtaat. Värillisenä kukko edustaa voimakkaampaa maadoitusta ja maskuliini voimaa. Valkoinen riikinkukko on valaistunut yksilö, kuninkaallinen feminiini-maskuliini tasapaino. Tiedät kuka olet ja mitä olet tekemässä. Päämäärätietoisuus ja valovoima ohjaavat toimintaasi ja ammennat valaistuneesta sieluvoimasta henkisen polun työkaluja. 

HEVONEN
HEVONEN - Intuitiivisyys, herkkyys, voima ja vapaus. Laumaeläimenä hevonen toimii tiimin voimana. Villi ja vapaa hevonen tuo sinulle voimaa liikkua ulottuvuuksien välillä maadoittuneena. Hevosta voi päätellä milla tasoilla liikut esim. unessa. 
RUSKEA - Lempeä ja maadoittunut, henkisen polun alussa ilmestyessä tuo itsenäisyyttä ja vapautta. Antaa sinulle muistutuksen muiden asettamien rajojen rikkomisesta ja vapaudesta. 
Musta - alitajunnan voima. Sinulla on enemmän sisäistä voimaa kuin ymmärrät käyttää. Mitä tummempi hevonen, sen enemmän tulta ja valmiuksia murtautua menneistä energioista ja sidoksista, mitkä pitävät sinut paikallaan. 
VALKOINEN - puhdas intuitio ja selkeä päämäärätietoisuus. Olet yhteydessä henkisiin kykyihisi. Olet vapaa ilmentämään sisäistä totuuttasi ja valoa. Valkoiset hevoset ovat usein yksisarvisiin yhteydessä, joka kuvastaa sitä, että olet täysin vapaa valossasi. 
Menneissä elämissä hevonen oli usein kumppani, ystävä ja kulkuväline. Se millaisella hevosella ratsastat saattaa kertoa mitä elämäntilannetta käyt läpi ja millaisista haasteista olet selviämässä, kunhan rikot niiden tuomat rajoitteet. ( mahdollisesti syntyneet edellisten elämien aikana. ) Esimerkiksi intiaani-elämät - oletko avaamassa tietoisuuttasi ja haluat muistaa mitä henkisiä kykyjä voisit herättää itsessäsi takaisin.
KARHU
KARHU - PARANTAVAT LUONNON VOIMAT.  Sisäiset parantajan kyvyt avautuvat. Sisäinen Maagikko herää ja alkaa parantaa ensin itseään ja sitten muita. Sinua kutsutaan laajentamaan tietoisuutta parantavista voimista. Käytä voimaasi yhteiseen hyvään ja valjasta paranemisen voima. Karhu pitää energia kentässään valtavasti voimaa ja tietoa, jota se jakaa pyyteettömästi. Eläimet sekä ihmiset kunnioittavat karhua. Karhun ilmaantuessa voima-eläimeksesi se opettaa sinua käyttämään voimaasi oikein. Karhun voima on solar plexuksessa, ja sen yhteydessä oleva enkeli on Arkkienkeli Uriel. Karhu on itseriittoinen, eikä tarvitse muita vahvistamaan voimaansa. Kun tarvitset sisäistä voimaa, valjasta sisäinen karhusi ja pyydä arkkienkeli Uriel vahvistamaan itsetuntoasi, jotta sisäinen voimasi ilmentyy. 


LOHI
LOHI-PERIKSIANTAMON ETEENPÄIN MENEMISEN VOIMA. Lohi voimaeläimenä kertoo kestävyydestä ja periksiantamattomuudesta. Lohi on vaeltaja, joka on päämärätietoinen intuitiivinen kulkija. Lohen ilmestyessä sinulle, saat tuntea sielusi voiman matkallasi. Lohen tie on usein haasteellinen ja intuitiota vaativa, sen yhteys maahan antaa sille suunnan. Lohi muistuttaa sinua tiedostamattomista voimavaroista, jotka antavat tuen kaikkeen tarvitsemaasi. Se muistuttaa matkasi tarpeellisuudesta ja siitä, että vaikka kulkisit kaukaa ja vaivalloisen tien, päämääräsi ei katoa, ja saavutat sen. 

SUDENKORENTO
SUDENKORENTO - Sielujen välinen ystävyys. Läpi ajan ja paikan oleva sieluyhteys. Sudenkorennot ovat lohikäärmeiden entiteetti ryhmä, joka luo maallisen yhteyden silloin kun niillä ei vielä ole ihmis kontaktia ( Lohikäärmeet ilmestyvät sinulle, kun olet valmis ratsastamaan niillä. ). Ilman olentoina sudenkorennot muistuttavat meitä vapaudesta olla kiinnittymättä asioihin, joilla ei ole merkitystä. Sielujen väliset oppitunnit on luotu, jotta ihmiskunta ymmärtäisi rakkauden merkityksen. Silloinkin kun ne ovat haasteellisia sielujen välinen yhteys säilyy. Lohikäärmeet ilmentävät elementtejä, ne auttavat maa-planeetan muutoksissa ja suojelevat sitä. Siten kuin lohikäärmeillä on tehtävänsä ihmiskunnan suojelussa, on sudenkorennon viesti henkilökohtaisempi. Katso ihmissuhteitasi ja opi niistä, näe että kaikkien hankaluuksien läpi rakkaus on kaiken läpäisevä voima ja vaikeimmat ihmissuhteesi ovat rakkaimpia läheisiäsi sielun näkökulmasta. 
" jokainen päivä on mahdollisuus, jokainen hetki tarjoaa valon portaat sinne mitä sydämesi luo  "
Back to Top